Saako paperilasku olla kuluttajalle maksullinen?

Korkein oikeus sanoi "kyllä"

Korkein oikeus antoi 16.8.2016 kauan odotetun ratkaisun (KKO 2016:49), jossa se vahvisti, että lisämaksun perimistä kuluttajille toimitettavista paperilaskuista ei ole pidettävä itsessään kohtuuttomana ja siten kiellettynä. Sen sijaan on arvioitava tapauskohtaisesti, ovatko sopimusehdot, jotka koskevat tiettyjen laskutustapojen maksullisuutta, hyväksyttävissä.

Riidan tausta

Erilaisten sähköisten laskutustapojen suosion kasvaessa jotkin yritykset ovat alkaneet veloittaa asiakkailtaan lisämaksun paperilaskun toimittamisesta. Teleoperaattori Elisa on yksi näistä. Helmikuussa 2013 Elisa ilmoitti, että se korottaa kuluttajilta paperilaskun toimittamisesta veloittamansa lisämaksun 0,95 eurosta 1,90 euroon.

Elisan ilmoitus johti kuluttaja-asiamiehen väliintuloon. Kuluttaja-asiamies vaati, että Elisan on toimitettava kuluttajille maksuton paperilasku.

Elisa ei hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimusta. Se esitti muun muassa, että paperilaskujen tulostamisesta ja lähettämisestä aiheutuu sille lisäkustannuksia, että sähköinen laskutus säästää luontoa ja edistää tietoyhteiskunnan kehitystä, ja että kuluttajilla, jotka haluavat välttää maksamasta lisämaksun, on valittavanaan useita maksuttomia sähköisiä laskutustapoja.

Kuluttaja-asiamies ei tyytynyt Elisan vastaukseen, vaan halusi saada asiassa ennakkoratkaisun. Siksi se vei asian markkinaoikeuden ratkaistavaksi.

Kuluttaja-asiamies väitti muun muassa, että lisämaksun periminen kuluttajille toimitettavista paperilaskuista merkitsee yrityksen ja kuluttajan välisen sopimussuhteen peruselementin tuotteistamista. Sitä on pidettävä kuluttajansuojalain merkityksessä kohtuuttomana erityisesti, koska kuluttajat, joilla ei ole internetyhteyttä, eivät voi hyödyntää tarjolla olevia maksuttomia sähköisiä laskutustapoja.

Ratkaisussaan markkinaoikeus valitsi keskitien ja kielsi Elisaa veloittamasta kuluttajilta 1,90 euron tai sitä suurempaa lisämaksua paperilaskuista. Markkinaoikeuden perustelujen mukaan tämänsuuruista maksua ei voitu pitää vähämerkityksellisenä verrattuna siihen, mitä kuluttaja tyypillisesti maksaa Elisan palveluiden käytöstä. Näin ollen se oli kohtuuton. Lisäksi markkinaoikeus totesi, että myös tätä alempi maksu saattaa olla kohtuuton.

Sekä Elisa että kuluttaja-asiamies hakivat ja saivat valitusluvan korkeimmalta oikeudelta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkein oikeus kumosi markkinaoikeuden ratkaisun ja hylkäsi kuluttaja-asiamiehen vaatimukset kokonaisuudessaan.

Korkein oikeus perusteli, että sopimusvapauden periaatteen mukaisesti yritykset voivat sopia kuluttajien kanssa hinnoittelumalleista, jotka poikkeavat tyypillisestä järjestelystä, jossa laskutuksen kustannukset sisällytetään palvelun hintaan. Näin ollen sopimusehdot, joiden mukaan tietyt laskutustavat ovat lisämaksullisia, eivät ole itsessään kohtuuttomia. Tällaisia ehtoja voidaan sisällyttää kuluttajien kanssa tehtäviin sopimuksiin edellyttäen, että ne on muotoiltu selvästi ja ymmärrettävästi ja että ne eivät käsillä olevissa olosuhteissa johda kuluttajien kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Tässä suhteessa korkein oikeus katsoi, että Elisan sopimusehdoissa oli selvästi kerrottu, että paperilaskun valinneilta kuluttajilta veloitetaan lisämaksu. Kuluttaja-asiamies ei ollut edes väittänyt, että tämä maksu olisi ollut ylimitoitettu Elisalle paperilaskujen toimittamisesta tosiasiallisesti aiheutuviin kustannuksiin nähden. Lisämaksun perimistä ei siten voitu pitää kohtuuttomana.

Päinvastoin korkein oikeus otti huomioon, että jos Elisaa kiellettäisiin perimästä lisämaksua paperilaskuista, se todennäköisesti sisällyttäisi tällaisten laskujen toimittamiseen liittyvät kustannukset palveluidensa hintoihin. Tämän seurauksena myös ne kuluttajat, jotka ovat valinneet jonkin vähemmän kustannuksia aiheuttavan laskutustavan, joutuisivat kantamaan osan näistä kustannuksista.

Liittyen väitteeseen, että kaikilla kuluttajilla ei ole internetyhteyttä, korkein oikeus katsoi, että vaikka välttämättömyyspalveluita (kuten viestintäpalveluita) tarjoavien yritysten on tarjottava kuluttajille ainakin yksi laskutustapa, joka ei edellytä internetin käyttöä, tämän laskutustavan ei tarvitse olla maksuton.

Käytännön vaikutukset

Korkeimman oikeuden ratkaisu vahvistaa, että yritykset voivat veloittaa lisämaksuja kuluttajilta, jotka haluavat vastaanottaa paperilaskuja tai käyttää muita laskutustapoja, jotka aiheuttavat yritykselle lisäkustannuksia. Tällaisista maksuista on kuitenkin kerrottava selvästi yrityksen sopimusehdoissa. Lisäksi sen varmistamiseksi, että maksut kestävät mahdollista myöhempää tarkastelua, ne on syytä asettaa suhteessa niihin tosiasiallisiin kustannuksiin, joita kysymyksessä olevaan laskutustapaan liittyy.

Kysymys siitä, voiko yritys veloittaa lisämaksun kaikista laskutustavoista, on korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella hieman epäselvä.

Asian käsittelyn aikana sekä kuluttaja-asiamies että markkinaoikeus kannattivat ajatusta, että ainakin siltä osin kuin laskutus on ainoa mahdollinen maksutapa, yritysten on tarjottava kuluttajille ainakin yksi tosiasiallisesti maksuton laskutustapa. Vaikka tällaista vaatimusta ei voida johtaa mistään nimenomaisesta lain säännöksestä, myös korkein oikeus viittasi siihen – joskin vain ohimennen – velvoiteoikeuden yleisiin periaatteisiin perustuvana.

Ottaen huomioon korkeimman oikeuden ratkaisun tulkinnanvaraisuus tältä osin, on suositeltavaa, että yritykset varmistavat, että kuluttajien valittavissa on ainakin yksi tosiasiallisesti maksuton laskutustapa. Tähän voidaan hyödyntää esimerkiksi erilaisia sähköisiä vaihtoehtoja kuten sähköpostia tai e-laskupalveluita. Lisäksi, koska korkeimman oikeuden mukaan laskun toimittamistapaa ei ole säännelty, myös maksutonta tekstiviestiä, joka sisältää kaikki maksun suorittamiseen tarvittavat tiedot, voidaan pitää riittävänä – kuten puheena olevassa tapauksessa pidettiin.